lauantai 2. marraskuuta 2013

Joulutouhuja

Noniin, marraskuun alussa voi jo mielestäni ihan hyvin aloittaa jouluhömpötykset! Tässä vaiheessa kun aloittaa, niin ehtii vaikka itse tehdä lahjoja pukinkonttiin. Peiton neulomisen ohessa on ollut mukava tehdä myös muita nopeammin valmistuvia neuletöitä. Tein tytöllemme tonttuhatun ja ohjeen siihen löysin Yhteishyvän sivuilta. Ohjeessa mainittua Novitan Kaiku lankaa en tosin löytänyt, joten tein lakin Novitan punaisesta Isoveli -langasta. Pörröinen reunus ja tupsu ovat Teddy -lankaa. Isoilla puikoilla hattu valmistuu joutuisaan.


Joulukalenterikin valmistui jo hyvissä ajoin. Voisimme aukoa kalenteria vaikka jo koko marraskuun ajan! Päällystin tulitikkuaskeja jouluisilla papereilla, jotka tilasin Paperellasta. Tein paksusta pahvista kartion kuusen pohjaksi ja päällystin sen askarteluhuovasta leikatuilla suikaleilla ja liimailin lopuksi tulitikkuaskit kiinni kuuseen. Numeroin rasiat ääriviivatarroilla. Aluksi mietin kiinnittäväni pienet rasiat juuttikankaaseen ja tekeväni siitä joulukalenteritaulun, mutta meillä ei oikein ole sopivaa paikkaa, mihin sen olisi sitten joulukuussa voinut kiinnittää. Joulukalenterikuusi menee somisteena vaikka pöydällä, mutta vaatii kyllä enemmän varastointi tilaa. Saa nähdä mitä se kotitonttu joulukalenteriin sitten kätkee.


Rauhallista pyhäinpäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti