sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kukkuu!

Tytön huone sai tänään uuden yksityiskohdan, nimittäin käkikellon. Olen asunut pari vuotta Sveitsissä ja siellä käkikelloja myytiin paljon mm. tuliaispuodeissa. Alunperin käkikello on kaiketikin saksalainen keksintö.



Alunperin mietin tytön huoneeseen puuaiheista sisustustarraa, jonka oksalle olisin sijoittanut käkikellon. Sopivaa puutarraa ei kuitenkaan löytynyt ja päädyin pöllötarraan. Kelloidea jäikin joksikin aikaa unholaan. Olimme viime marraskuussa käymässä Sveitsissä ja kävin silloin katselemassa käkikelloja, mutta paikallisissa puodeissa pienet ja edullisemmat kellot vaikuttivat hieman rihkamalta ja suuret ja laadukkaat kellot taas olivat todella kalliita, joten käkikellon hankinta tuolta reissulta jäi tekemättä.

Kelloidea ponnahti kuitenkin taas pinnalle ja ryhdyin katselemaan, minkälaisia ja hintaisia käkikelloja netissä olisi tarjolla. Sopuhintaan löytyikin yksi sievä kello. Olen kova työllistämään postia hankinnoillani :)

Käkikellon kukunnan saa kytkettyä pois päältä ja sen teinkin, ettei käki pääse häiritsemään tytön unta :) Kellon käyntiääni on onneksi hiljainen. Kellossa on kauniita yksityiskohtia ja se muistuttaa kovasti alppimajoja, joita Sveitsissä näkee etenkin pienissä vuoristokylissä. Nyt meilläkin on yksi pala Sveitsiä kotonamme, eipähän tarvitse syödä päivittäin Tobleronea Sveitsi-ikäväänsä ;)





Aito alppimaja :)




Jättikuplat

Harmaan aamun taittuessa aurinkoiseksi päiväksi, mieleeni tulivat jättisaippuakuplat, joiden ohjeen olin nähnyt Hannamaista -blogissa. Eikun siis sopan keittoon. Laitoin kattilaan 6dl lämmintä vettä ja Fairyn ja siirapin mutu-tuntumalla sen suurempia mittailematta. Saippuakuplamuotin muotoilin pikapikaa kuparilangasta, joka osoittautui hieman liian ohueksi tähän tarkoitukseen. Seuraavalla kerralla onkin parempi käyttää vahvempaa rautalankaa. Jonkinlaisia kuplia saimme kuitenkin tytön kanssa taivaalle lähetettyä :)






lauantai 27. huhtikuuta 2013

O niin kuin olohuone

Olohuoneen, tai oikeastaan tuvan, sisustuksen suunnitteleminen lähti liikkeelle takan uudesta kivipinnasta. Päädyimme päällystämään aiemmin punatiilestä tehdyn takan luonnonkivellä. Väriltään se on tummanharmaa. Kiven pohjalta etsimme tapettia tehosteseinää varten. Tapetin valinta tuntui hivenen vaikealta, koska valikoima on niin laaja, mutta päädyimme tapetissakin tummaan sävyyn ja elävään pintaan. Sekä kivessä, että tapetissa on hieman kiiltoa, joka näkyy etenkin iltavalaistuksessa kauniisti.

Tästä se ajatus sitten lähti. Kivi on Viinijärven kiveä.

Toisen ison seinäpinnan maalasimme myös hieman tummemmalla sävyllä ajatuksena sovittaa sävy lähelle tapetin sävyä. Alkuun tuntui, että maali on asteen tai pari liian tumma, mutta pikkuhiljaa silmä alkoi kuitenkin tottua sävyyn. Katto on maalattu valkoiseksi, joten se tuo tilaan paljon valoisuutta.


Sohva Iskusta, nukkamatto Mattotukusta.
Sohvan hankinta osoittautui yllättävänkin helpoksi, koska vastaamme tuli tummanharmaa sohva, joka tuntui heti sopivalta kiviseinän kaveriksi. Ruokapöytä on tammea ja se ehostuu pienellä öljyämisellä ja on pinnaltaan elävä ja lämmin. Nahkaiset tuolit ovat olleet myös kätevät, sillä lika ja pöly talttuvat pienellä pyyhkimisellä ja nahalle on hyviä suoja- ja hoitotuotteita. Tämä ruokaryhmä ei kuitenkaan ole päivittäisessä käytössä, sillä keittiössä on pienempi ruokapöytä.

Aluksi olohuoneessa oli iso vaaleapohjainen matto, jossa oli kuviointia. Matto alkoi kuitenkin ajan kanssa tympiä, koska jotenkin se tuntui riitelevän tapetin kuvioinnin kanssa. Hankin tilalle pyöreän ja pehmoisen nukkamaton ja pari virkattua mattoa. Olohuoneessa onkin nyt paljon pyöreitä muotoja. Ruokapöydän pyöreä valaisin on Massiven mallistosta ja tehosteseinää valaisee Ikean vaijerivalaisin, jonka hankimme vasta hiljattain. Pitkään sitä oli suunniteltu, ja vasta nyt tuntuukin, että tapetti pääsee kunnolla oikeuksiinsa valaistuna. Verhot ja muut tekstiilit olen pyrkinyt pitämään vaaleina. Seinällä ovat myös kangastaulut, joista postasin aiemmin.

Olohuoneen lokoisin paikka on musta kiikkuvanhus, joka nitisii ja natisee liitoksissaan. Sekin saanee vielä hieman kohennusta ja uutta maalipintaa, jahka ehdimme ottaa sen työn alle. Kiikku vilahtikin aiemmassa postauksessani. Kuvat ovat nyt "hieman" lavastettuja, sillä sain tänään siivottua ja raivattua ylimääräiset lelut ja tavarat pois lattioilta. Harvoin meillä näin siistiä on :)

Tamminen ruokapöytä ja tuolit Iskusta.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Minttu-suklaamuffinssit

Vapaapäivän kunniaksi leivoin minttu-suklaamuffinsseja tyttären nukkuessa päiväuniaan. Päiväkahvihetken kruunasivat pari lehteä, jotka ilokseni löysin postilaatikosta :) Tilasin jokin aika sitten Virkkuukoukkusen nettipuodista puhelinpussukan ja siinä samassa myös pari postikorttia. Virkkuukoukkusella on kivoja reseptikortteja, ja muffinssien ohje on otettu kortista. Näillä korteilla olisi mukava muistaa vaikka ystävää. Verkkokaupasta saa aivan ihastuttavia värikkäitä tuotteita hyvällä huumorilla höystettynä. Valikoimassa on myös kivoja kankaita ja juliste- ja lahjapapereita.




Muffinssien ohje:

12 kpl isoja, 15-20 kpl pienempiä

1 Pätkis Mini Bites -pussi
150 g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2,5 rkl tummaa kaakaojauhetta
1,5 dl maitoa tai kermaa

Leikkaa puolet Pätkis -pussin suklaista rouheeksi ja säästä loput muffinssien sydämiksi.Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon/kerman kanssa. Lisää lopuksi rouhe nuolijalla sekoittaen. Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle yksi mini-Pätkis ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa 12-15 min. Anna jäähtyä. Koristele esimerkiksi kermavaahdolla.


Unelmien Talo & Koti -lehdessä oli lukijoiden ideoita eteiseen. Meillä toisen eteisen remontti olisi vielä edessä. Tavoitteena on saada mahtumaan pieneen tilaan mahdollisimman paljon säilytystilaa, helppo homma siis...not! Pitäisikin tässä pikkuhiljaa etsiskellä hyviä säilytysjärjestelmiä, jotta eteisestä saisi lapsiperhettä hyvin palvelevan kokonaisuuden. Haaveissa eteiseen olisi ainakin kuraviemäri, jossa rapaiset ja hiekkaiset kengät saisi huuhdeltua.

Ainekset hyvään kahvihetkeen ja ideointituokioon :)

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Komuutti kirjakaappina

Kylläpä onkin pienelle ihmiselle kerääntynyt jo paljon kirjoja! Niiden lukeminen ja katseleminen on kuitenkin mukavaa ajanvietettä sekä äidille että tyttärelle. Aikaisemmin kirjat olivat säilytyksessä muovisessa laatikossa lattialla, ja päivän päätteksi tytteli oli ehtinyt kantaa niitä sinne tänne ympäri taloa. Laatikko alkoi myöskin käydä ahtaaksi kirjoille.

Aloin etsiskellä vanhaa kaappia kirjakaapiksi. Tarjolla on jos jonkinmoista vanhaa kaappia, mutta osassa hinta on kova kuntoon suhteutettuna. Pientä hiomista ja maalaamista olisi itsekin voinut tehdä, mutta sopivaa "tuunattavaa" kaappia ei löytynyt.

Aikani netissä surfailtuani tapasin sievän komuutin, joka sai muuttaa meille :) Sievästi entisöity komuutti on juuri hyvän kokoinen lastenhuoneeseen. Sen etuosan korkeus on noin 60 cm, joten vaahtosammuttimen kokoinen lapsikin yltää hyvin esineisiin. Takaosan hyllyyn saisi kivasti pieniä koriste-esineitä tai leluja näytille, mutta yleensä tytsy haluaa juuri ne lelut leikkeihinsä, joten hyllykkö on ollut oikeastaan tyhjillään. Komuutissa on yksi laatikko, johon sain kätevästi mm. palapelit. Nyt kirjatkin ovat pysyneet paremmin järjestyksessä kaapissa.





keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kynttiläkruunu

Tätä kynttiläkruunua etsin kissojen ja koirien kanssa. Halusin nimenomaan sellaisen kruunun, johon saisi isoja kynttilöitä palamaan. Löysin paljon pienempiä tuikkukruunuja, mutta ne eivät olleet sitä, mitä hain.

Kynttiläkruunu on rautainen ja painava. Se on todellinen katseenvangitsija ripauksella rouheaa romantiikkaa. Kruunussa on neljä paikkaa pöytäkynttilöille tai isoille tuikuille. Riittää siis hyvin valaisemaan vaikka sähkökatkon aikana, kokeiltukin on :) Muistaakseni tilasin tämän Mouse in house -verkkokaupasta. Kuvat kertokoon taas enemmän, kuin tuhat sanaa.






Remontin jälkeen ensimmäiset sisustustavarat, jotka hankin olivat juuri tällaisia metallisia, koukeroisia ja melko romanttisia. Tämä pieni pöytä tuli vanhan Ericsson puhelimen kaveriksi.








sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Koli 35

Meiltä lähtiessään ei vieras toivon mukaan eksy. Aitasta löytyneet vanhat kyltit näyttävät eteisen oven päällä tietä. Koli -kyltti osoittaa suurinpiirtein oikeaan suuntaan, mutta kilometrejä puuttuu noin 60. Koli -kyltin toinen puoli oli maaleiltaan hieman paremmassa kunnossa, mutta eihän sitä voinut laittaa osoittamaan väärään suuntaan. Mistä lie nämäkin kyltit meidän varastoihin päätyneet :)




lauantai 13. huhtikuuta 2013

Appelsiini-suklaamoussekakku

Meillä kävi tänään vieraita, joten sain hyvän syyn leipoa. Olen tehnyt paljon erilaisia juustokakkuja, sillä ne ovat helppoja ja nopeita valmistaa, mitä nyt hyytyminen vaatii tietenkin aikaa. Tein appelsiini-suklaamoussekakkua Valion ohjeella. Ohjeessa olleen liköörin jätin pois ja tein kakkuun koristeluksi kiilteen appelsiinimehusta ja -siivuista. Pohjan tein myös gluteenittomista kekseistä. Gluteenittoman kakun pohjaksi parhaita keksejä ovat mielestäni Pirkan gluteenittomat suklaakeksit. Tämän kakun rakenne on ihanan pehmeä ja suussasulava, suosittelen kokeilemaan! :)


Kevättä keittiössä

Kevään myötä keittiössämme on alkanut vihertää. Vaihdoin viime viikolla verhot ja maton hieman keväisempiin vihreän sävyihin. Lisäksi tein valaisinhankinnan keittiöön. Olin jo muutaman viikon ajan ihaillut valaisinta Joensuulaisen H&B Home-sisustusliikkeen ikkunassa, enkä lopulta pystynyt enää vastustamaan kiusausta, niin tyypillistä minulle! Hankinta onnistui kuitenkin nappiin ja valaisin on aivan ihastuttava. Se on Roomlightin mallistosta. Mieheni hieman naputti ostoksestani, mutta asensi lampun kuitenkin avuliaasti paikalleen :)

Keittiömme sävyt ovat melko hillityt. Kaapinovet ovat valkoiset, taso on tummaa amerikan pähkinäpuuta. Seinissä on Tikkurilan ajopuu-sävy. Lattia on myös pähkinänruskeaa laminaattia. Puinen keittiöntaso on osoittaunut käytössä hyväksi, koska sitä voi tarpeen mukaan hioa ja öljytä, ja pinta on taas kuin uusi.


Keittiön pieniä väripilkkuja ovat omenanvihreät Iittalan lasiesineet.

Verhot Ellokselta.





Vieraat toivat tullessaan yrttilajitelman, loistava idea tuliaisiksi! :)



Valaisin piirtää kauniit varjot seinälle.




tiistai 9. huhtikuuta 2013

Tossut taulussa

Jälleen uusi tauluaiheinen postaus, ja vielä ripauksella pitsiä! Nyt paikan taulussa saivat tyttäremme ensimmäiset juhlatossut. Idea lähti tästä korutaulusta. Tuollainen korutaulu olisi aivan ihana, ja kätevä ainakin korvakorujen säilytykseen. Tarvetta sille ei kuitenkaan ole, joten idea hieman jalostui. Minulta löytyivät sopivat kehykset sekä vanhoja pitsi- ja valoverhoja käyttämättöminä. Irrotin kehyksistä takaosan ja lasin. Pingotin verhonpalan paikalleen ja solmin kengät pitsinauhalla kiinni.



Lopputulos on ihan sievä, mutta kehys olisi voinut olla isompikin. Taulu toimisi kivasti myös pelkän kankaan kanssa, vaikka muutaman taulun "epämääräisenä" rykelmänä.


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kuka saa, kuka saa lorupussiin kurkistaa?

Tyttäremme tykkää kovasti katsella kirjoja ja kuuntelee mielellään, kun niitä hänelle luemme. Meillä on muutamia kivoja lorukirjoja, ja halusin koostaa niiden loruista lorupussin.

Alunperin ajattelin koristella lorukortit vanhoilla kiiltokuvilla, joita äitini on säilyttänyt. Silloin kun minä olin pieni, neuvolakäynnin yhteydessä sai aina kiiltokuvan. No niitä on nyt äitini varastoissa vinot pinot. Myös clipartin kokoelmissa olisi ollut ihan kivoja kuvia kortteihin, mutta meillä ei ole väritulostinta, joten mustavalkoisina ne olisivat olleet korteissa hieman ankeita. Yhtenä ideana pyörittelin myös, että olisin tehnyt lorukortit puhekuplan muotoisiksi, mutta pikku käsissä olisivat vain sakarat lennelleet :) Törmäsin kuitenkin Citymarketissa (tuo askartelijan mekka! ;)) ihaniin kohotarroihin ja lorukorttisuunnitelma loksahti sillä sekunnilla paikalleen. Tarrat ovat överisöpöjä ja tyttömäisiä, mutta sopivat mielestäni kortteihin. Ostin askarteluliikkeestä kartonkia korttien pohjiksi.

Kirjoittelin lorut koneelle ja tulostin paperille, ja leikkaa, liimaa, askartele meiningillä syntyi nopeasti valmiita lorukortteja. Kortit olisi tietenkin voinut päällystää esim. kontaktimuovilla, jolloin ne olisivat ehkä kestäneet paremmin mini-ihmisen rakastavaa käsittelyä, mutta saanpahan sitten askarrella uudelleen, kun vanhat kortit ovat työnsä tehneet. Myös erilaisilla kuvioleikkureilla olisi kortteihin saanut kivasti ilmettä, mutta en valitettavasti vielä omista sellaista. Täytyy varmaankin hankkia ja koristella kortit jälkeenpäin.





Lorut on kerätty kirjoista Satu Sopasen Leikkitunti, Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen runolelu, sekä kahdesta äitiyspakkauksen lorukirjasta.

Voisin kuvitella, että lorupussi toimii hyvin itku-potku-raivari hetkinä tai vaikka pottaharjoittelun apuna. Saa nähdä! :) Tällaisen lorupussin voisi myös askarrella vaikka kummilapselle syntymäpäivälahjaksi. Pitänee vielä keksiä jokin muu idea, johon voin hyödyntää vanhoja kiiltokuvia.

Minä ja ompelukone emme ole koskaan olleet mitään ylimpiä ystävyksiä. Käsitöiden numeroakin kohotin koulussa vain ja ainostaan teknisten käsitöiden ansiosta. Minulla olisi ollut varastossa yksi kangaspussi toimittamaan lorupussin virkaa. Nyt löysin kuitenkin niin ihanan kankaan Hanheli -verkkokaupasta (http://www.hanheli.fi/catalog/ ), että pussin tekoa oli pakko kokeilla ihan itse. Ei se niin vaikeaa voi olla! Eikä se onneksi ollutkaan. Suristelin pussin valmiiksi äidin ikivanhalla ompelukoneella.

Ihana kangas Hanhelista.

Valmis lorupussi.


Pöllöteema siis jatkuu lastenhuoneessa ja tästä kankaasta voisi vielä yrittää omella jotain muutakin, tai sitten teen vaikka pari pussukkaa lisää. Kangas saattaisi toimia myös verhoina tai tauluna, ainakin jos huoneessa ei ole jo valmiiksi kuviotapettia.

Onnistumisen iloa kaikkien viikkoon! :)


lauantai 6. huhtikuuta 2013

WC:n kaunistus

Vessakin kaipaa jotakin kaunista! Hankin sinne korutelineen. Aiemmin ikkunattoman ja pimeän tilan nurkassa nökötti muovinen orkidea, ja se sai lähteä. Yhtenä vaihtoehtona mietin vanhoja kauniita koukkuja seinälle, joihin koruja olisi myös voinut ripustaa. Reikä seinässä vain ei ole kovin kiva juttu, kun joku päivä taas kyllästyn korukoukkuihin ja haluan ne pois :)

Telineessä on ns. arkisempia koruja ja "aarteet" ovat hieman paremmassa tallessa, jotta ne eivät tummuisi niin helposti tai pääsisi vilkkaan 1,5-vuotiaan kultasepän käsittelyyn :) Teline on myös siitä hyvä, että olen melko laiska käyttämään koruja ainakin arkipäivinä, ja töissä en niitä oikein voi pitääkään. Telineessä ne ovat sulostuttamassa päivittäin ja siitä tulee helpommin laitettua ketju kaulaankin.
















maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kevättä odotellessa

Jo huhtikuun ensimmäinen päivä! Kuukauden päästä alkaa jo olla hyvinkin keväistä, ainakin toivon mukaan! Syksyllä laitetut asetelmatkin alkavat näyttää siltä, että odottavat jo kovasti kevättä...

Istutin syksyllä koemielessä callunan aitasta löytämääni vanhaan nokipannuun. Hyvin se on siinä viihtynyt, mutta tosiaan tähän aikaan talvesta nuo syyskukat täytyy jo heittää pois. Vanha rautapata sai myös uuden käyttötarkoituksen kukkaruukkuna. Siihen istutin kanervan ja hopealankaa, sekä jäkälää ja käpyjä koristeeksi. Lyhty on asetettu kiven päälle, että se pysyy paremmin pystyssä.

Kesäksi täytyy kehitellä näihin "ruukkuihin" uudet kukat. Olen ihastunut mehitähtiin, joten niitä voisi kokeilla asetelmissa.


callunapannu :)



Meillä vietettiin pääsiäistä sairastellen. Kaikki ovat olleet kuumeessa ja kauniit ulkoilukelit menivät nyt sivusuun, mutta kevättä kohtihan tässä mennään, joten aurinkoisia päiviä riittänee jatkossakin.

varma kevään merkki :)