keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kesäpiha

Kylläpä ovatkin aurinko ja lämpö hellineet ihanasti jo näin alkukesästä. Ehkä siitäkin syystä täällä bittiavaruudessa on ollut hieman hiljaisempaa...Tuntuu, että luonto on tällä hetkellä kauneimmassa loistossaan. Pihapiirissämme on paljon vanhoja pensaita, jotka kukkivat upeasti, mutta talvella näyttävät sitäkin karummilta vanhassa koukeroisessa ryhdissään. Pihaamme on teetetty pihasuunnitelma, jossa luopuisimme ainakin osasta vanhoja isoja pensaita. Näin kesäkuussa se tuntuu huonolta idealta pensaiden ollessa niin upeasti kukassaan, kun taas talvella tekisi mieli laittaa vanhat "risukerääntymät" samantien matalaksi. Täytynee päästä kompromissiin näiden tunteiden välillä.

Pienen pieni viherpeukaloni on ollut hieman kohmeessa tämän alkukesän. Kesäkukkia laittelin viikonloppuna ja onhan meillä kasvimaallakin jo vaikka mitä kasvamassa, mutta siitä saan kiittää avuliasta anoppia, joka on ahkeroinut meidänkin pihassamme. Ei sitä itse työpäivän päätteeksi enää oikein jaksa lähteä upottamaan sormiaan multaan, vaikka se kuinka terapeuttista olisikin. Perennapenkinkin meinasin jo nostaa kukkineen päivineen irti maasta, koska vuohenputki on vallannut sen täysin ja sen hävittämiseksi ei taida olla paljon tehtävissä. Pihasuunnitelmassa perennapenkki tulisi eri paikkaan ja silloin täytyy tehdä kunnon pohjatyöt, että rikkakasvit saisi pidettyä kurissa. Pihasuunnitelman toteuttamiseksi ei toistaiseksi ole tehty mitään aikataulua. Miehen alkukesä menee pitkälti pellolla kylvöhommissa, joten ehkä joskus eläkkeellä meillä on aikaa laittaa pihamaatakin :) Toivotaan, että se kohmeinen viherpeukalokin alkaisi heräillä vielä...



Upea lumipallopensas

Valloittavan tuoksuinen syreeni


Kesäkukissa olen viime vuosina suosinut perinteisiä pelargoneja. Ne sopivat maatilan pihapiiriin ja ovat helppohoitoisiakin. Meillä pelargonit ovat aitan rappusilla sinkkisankoissa. Talvella aitan seinään jouluvaloja varten kiinnitetyt vanhat ikkunat ovat edelleen paikallaan ja niihin voisinkin kehitellä jotain kesäistä koristusta esim. kranssin.







2 kommenttia:

  1. Perennat ja pensaat kukkiikin tänä vuonna paljon aikaisemmin :)
    Mie oon kans harkinnut pihasuunnitelman teettämistä ja voihan siitä toteuttaa vaikka osan jos ei kaikkea haluakaan muuttaa, tai no, ole aikaa ;)
    Ninnu

    VastaaPoista
  2. Niin kukkii kaikki todella aikaisin! Juhannukseen mennessä ehtii jo syreenit lakastua :/
    On se suunnitelma kiva olla olemassa. Täytyy toteutus hoitaa sitten, kun on tosiaan aikaa ja intoa :)

    VastaaPoista